Julia "Juuli" Juvonen

 Kuka minä olen

Opiskelen Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi Niittylahdessa, Joensuussa ja  valmistun keväällä 2015. Ikää minulla on 18 vuotta. Olen positiivisen elämän asenteen omaava, musiikkia rakastava nuori naisen alku, joka pitää todella paljon myös valokuvaamisesta. Pyrin tulemaan kaikkien kanssa toimeen sekä olemaan avoin kaikelle uudelle.

Vapaa-ajallani olen paljon ystävieni kanssa, valokuvaan ja hoidan kahta syyrialaista hamsteriani. Käyn pyöräilemässä ja pidän myös paljon luonnossa liikkumisesta. Musiikki kuuluu myös osaksi vapaa-aikaani, sillä laulan todella paljon. Myös käyn jonkin verran konserteissa ja kesäisin festareilla.

Pohjois-Karjalan opisto ja ammattiopisto Niittylahti

Miten päädyin opiskelemaan Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi

Oli aika selvää, että päätyisin jollekkin sosiaaliselle alalle opiskelemaan. Olen aina ollut se "hölösuu", joka ei vaan osaa olla hiljaa ja äitini on ammatiltaan lasten ja nuorten erityisohjaaja.
Olen myös kokenut jokseenkin rankan teini-iän ja halusin auttaa samassa tilanteessa olevia ihmisiä. Opinto-ohjaajani suositteli minulle tätä alaa, josta olen erityisen kiitollinen hänelle, sillä ennen häntä en ollut kuullutkaan Niittylahdesta. Niimpä päätin tarttua haasteeseen ja lähteä kokeilemaan onneani. Kirjeen saapuessa tiesin sen olevan todellista. 

Kolme vuotta takana, elämä edessä

Muistan ensimmäisen päivän kuin eilisen. Luokkahuone täynnä teini-ikäisiä, toisilleen vieraita ihmisiä istumassa hiljaa omilla paikoillaan. Pakko myöntää, että en olisi uskonut kuinka hienot kolme vuotta tämän luokan kanssa viettäisin. Ensimmäinen vuosi oli sekava ja todella kiireinen. Henkilökohtaisella tasolla ensimmäinen syksy uudessa koulussa oli rankka muutaman kiusaamisen takia. Asiakaskeikkoja oli paljon, mutta jokainen niistä hoidettiin kunnialla loppuun ja ryhmähenki luokassa sai vahvistusta noista tapahtumista.

Toisen vuoden alussa tapahtui henkinen rohmahdukseni. Omat vanhempani olivat juuri päättäneet erota ja koulussa oli kauhea stressi työssäoppimiseen liittyen. Niimpä ensimmäinen työssäoppimiseni päätyi keskeyttämiseen, josta olen vieläkin hieman surullinen ja häpeissäni. Uuteen elämäntilanteeseen sopeutuminen vaati veronsa ja kävinkin juttelemassa usein ryhmänohjaajani sekä koulukuraattorin kanssa. Sain onneksi todella hyvän työssäoppimispaikan Dream Cafe:lta ja opin siellä todella paljon nuorten ohjaamisesta. Keväällä teimme leirikouluja ja onnistuimme niissä hyvin, joka kannusti opiskelemaan. Vuosi oli rankka niin henkisellä kuin fyysisellä tasollakin ja ihmettelen vieläkin kuinka siitä selvisin. Suurin kiitos kuuluu ehdottomasti Panulle, joka on jaksanut tukea niin myötä- kuin vastamäessä.

Nyt kun viimeistä vuotta viedään, sitä on vaikea käsittää että tämä oikeasti loppuu. On ollut hienoa huomata itsessään ja muissa, kuinka paljon jokainen meidän luokassa on kasvanut ihmisenä ja ohjaajana. On ollut huikeaa kulkea tämä matka ja kokea niin paljon hyviä ja huonoja hetkiä oman luokan kanssa. Itse olen oikeasti aikuistunut ja kasvanut ihmisenä, joka on ollut iso saavutus. Kehitystehtävä oli suurin haasteeni tälle vuodelle ja suoriuduin siitä paremmin kuin odotin. Myös työssäoppiminen on ollut mahtavaa. Haluan kiittä Elinaa, joka on opastanut työssäoppimispaikalla kaikissa asioissa ja ollut joustava ohjaaja ja tukenut parhaansa mukaan. Niittylahti on enemmän kuin koulu, se on paikka jonne voi mennä niin huonoina kuin hyvinäkin päivinä, ilman että kukaan tuomitsee. Siellä saa oppia itsestään ja muista sellaisia asioita, joita ei edes ennen uskonut todeksi. Se on turvallinen koti, jossa opettajatkaan eivät ole opettajia vaan ohjaajia, jotka opastavat sinua kohti aikuistumista ja kannustavat aina eteenpäin. Tulen aina olemaan kiitollinen erityisesti Jennille, Ismolle, Katille ja Eevalle, sillä ilman heitä en seisoisi tässä itsevarmana nuorena aikuisena, joka on valmis kohtaamaan suuren pelottavan maailman.  Iso kiitos.

Mitä jäi käteen

Vaikea kysymys, johon en oikein osaa vastata kunnolla. Käteen jäi paljon hienoja muistoja, tapahtumia sekä onnistumisia. Myös epäonnistumisia, itkua ja paljon paljon naurua. Olen oppinut itsestäni niin paljon tämän kolmen vuoden aikana, että en oikein osaa pukea sitä sanoiksi.

Hienointa on ollut huomata kuinka ohjaamisesta on tullut helppoa ja yksinkertaista. Se ei tarkoita sitä, että olisi aina valmis ohjaaja vaan sitä, että nykyisin uskallan haastaa itseni. En enää pelkää heittäytyä tilanteisiin ja nolata itseäni. Uskallan olla myös johtotehtävissä, joka on ollut suuri apu monissakin asioissa. 

Ihmissuhteet joita olen solminut ovat yksi hienoimpia koulun tuomista asioista. Olen saanut paljon hyviä ystäviä, joiden kanssa uskon olevani ystävä vielä vanhanakin. Uskon myös löytäneeni sielunkumppanini, vaikka se saattaa kuulostaakkin typerältä näin nuoren tytön kertomana. 

Tulevaisuuden suunnitelmat

Tulevaisuus, huhhuh miten iso sana. En oikeastaan vielä tiedä muuta kuin sen, että olen löytänyt oman alani. Haluan työskennellä vielä joku päivä jossakin järjestössä ja auttaa nuoria. Yhteisöpedagogi ammattikorkeakoulussa houkuttaa jonka takia hainkin muutamaan ammattikorkeakouluun. Toivon pääseväni ensimmäisellä hakukerralla kouluun, mutta hakijoita on paljon.

Ensi syksynä olen joko koulussa tai etsimässä töitä. Haluaisin kiertää maailmaa ja tutustua eri maiden nuorisokulttuureihin/ nuorisotyöntekijöihin. Olisi hienoa joskus työskennellä ulkomailla. Joskus haluaisin myös oman perheen ja ison omakotitalon. Nyt kuitenkin aion nauttia nuoruudesta ja kasvaa rauhassa aikuisemmaksi.