Kansainvälisyys nuorten kasvun tukena

Kansainvälisyyskasvatus

Eri tahot liittävät kansainvälisyyskasvatuksen alle hyvinkin erilaisia sisältöjä eikä käsitteen käytöstä olekaan olemassa yhtä selkeää ja yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Se on ihmisyyteen kasvattamista ja yleisinhimillisten arvojen pohtimista, käsittelyä ja käyttöönottoa. Kansainvälisyyskasvatus voidaan jakaa mm. seuraaviin osa-alueisiin: ihmisoikeuskasvatus, tasa-arvokasvatus, kulttuurikasvatus, kehityskasvatus, ympäristökasvatus, viestintäkasvatus sekä  rauhan- ja turvallisuuskasvatus. (Myllymäki  2004, 10, 14-21)

Kansainvälisyyskasvatuksen tavoitteita ovat, että ihminen hyväksyy toisten ihmisten erilaisuuden ja tuntee muita kulttuureita, ymmärtää ihmisten ja kansojen keskinäisen riippuvuuden sekä ymmärtää tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden ihmisarvon perustaksi. Tarkoituksena on edistää

• ihmisoikeuksien, perusvapauksien ja ihmisarvojen kunnioittamista,
• tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden toteuttamista,
• elämän kunnioittamista ja suojelemista,
•  ihmisen työn, kulttuurin saavutusten ja erilaisuuden kunnioittamista,
•  yhteenkuuluvuuden tunnetta, yhteistyöhalua ja -kykyä,
•  pyrkimystä ristiriitojen rauhanomaiseen ratkaisemiseen sekä yksilöiden että kansakuntien välisissä   suhteissa,
•  pysyvän ja yhteiskunnallisesti oikeudenmukaisen rauhan edistämistä
•  kykyä arvioida asiallisesti ja kriittisesti omaa elämäntapaa ja yhteiskunnan kehitystä yleismaallisten tavoitteiden kannalta sekä
• omakohtaista käytännön osallistumista ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta myönteisen kehityksen edistämiseen

(Tuunainen  1994, 97-99)

Usein kansainvälisyyskasvatuksen kohteiksi mielletään erityisesti koululaiset. Koulu onkin varmasti tärkeä osa lasten ja nuorten asenteiden muovautumisessa, mutta se ei voi tehdä paljoa, jos muu ympäristö viestii päinvastaisesti. Siksi kansainvälisyyskasvatusta tarvitaankin yhteiskunnan kaikissa ympäristöissä ja ikäryhmissä. (Myllymäki  2004, 9)

Nuorisokasvatus

Nuorisokasvatukseksi luetaan kaikki käytännön kasvatustoiminta, joka tukee ja ohjaa nuorten kasvua ja oppimista. Se toteutuu eri kasvuympäristöissä, joista tärkeimpiä ovat koti ja perhe, yläkoulu, lukio, ammatilliset oppilaitokset, korkea-asteen koulutus, erityiskasvatus, liikunta ja nuorisotyö. (Nivala & Saastamoinen  2010, 31)

Nuoruudessa ihminen rakentaa tietoisesti omaa maailmankuvaansa ja nuorisokasvatus on tämän prosessin tukemista ja nuoren rinnalla kulkemista. Se on elämän salaisuuden pohtimista yhdessä nuoren kanssa. Prosessissa nuori jäsentää maailmaa ja muodostaa käsitystään elämästä, ihmisestä, yhteiskunnasta, uskonnosta, moraalista, sukupuolisuudesta, yhteiskunnassa vallitsevista arvoista ja tavoista sekä erilaisista kulttuureista. Nuorta tulee tukea hänen ikävaiheeseensa kuuluvissa psykologisissa kehitystehtävissä ja auttaa häntä minuuden rakentamisessa ja persoonallisuuden kasvussa. (Nivala & Saastamoinen  2010, 176-177)

Viimeisen 20 - 30 vuoden aikana yhteiskunta on muuttunut paljon, mikä on luonnollisesti tuonut muutoksia myös nuorisotyöhön. Nuorisokasvatuksesta on tullut psyykkisesti entistä vaativampaa eikä enää ole yhtä ainoaa tapaa kasvattaa, kuten esimerkiksi 30 vuotta sitten. 2000-luvulla korostuvat positiiviset kasvatuskokemukset. Nuori tarvitsee ympärilleen lähiverkoston, joka välittää hänestä aidosti. Yleensä verkostoon kuuluvat perhe, ystävät ja sukulaiset. Jos lähiverkosto puuttuu tai se on hatara, voivat nuorten parissa toimivat ammattilaiset muodostaa nuorelle tukiverkoston. Ammattilaisten rooli onkin tärkeä nuorten kannalta. Roolimallien lisäksi he ovat nuorille tukevia, auttavia ja kannustavia aikuisia. Kodeilla on päävastuu kasvatuksessa, mutta aina koti ei kykene asettamaan nuorelle hänen tarvitsemiaan rajoja. Tällöin nuorten parissa toimivien ammattilaista rooli korostuu. (Kemppinen 1999, iii-iv, 1-2)

 

Monikulttuurisuus, moniarvoivuus ja monikulltturinen nuorisotyö

Monikulttuurisuudella ja moniarvoisuudella tarkoitetaan ihmisten erilaisten ominaisuuksien, taipumuksien ja erojen arvostamista, ei pelkästään joidenkin ihmisryhmien hyväksymistä. Tärkeitä ovat vuorovaikutussuhteet, jotka eri ryhmien välille muodostuvat.  Ei tule olettaa olevan jotain yhtä keskiarvoa ja ”normaalia” tilaa, josta tietyt ryhmät poikkeavat ja johon heidän tulisi pyrkiä. Jokaisen yksilön kulttuurisen identiteetin huomioimatta jättäminen aiheuttaa aina vahinkoa. Tämä ei kuitenkaan kumoa sitä, että yhteiskunnassa ovat olemassa yhteisesti jaetut perusarvot ja säännöt, joita kaikkien tulee noudattaa. (Cantell  2000, 9)

Monikulttuurinen nuorisotoiminta on nimenomaan ”kynnyksen pitämistä matalana” erilaisille yksilöille ja ryhmille sekä erilaisten tarpeiden huomioonottamista. Tämä edellyttää riittävää koulutusta ja toimintaedellytyksiä. Usein monikulttuurisuus on todellisuutta, jonka kanssa eletään ja opitaan. (Cantell  2000, 10)

Monikulttuurinen ympäristö ei tarkoita saumattomasti yhteen liittyneistä palasista koostuvaan muuttumatonta kokonaisuutta tai kulttuurien sulatusuunia.  Sulatusuunista puhuminen antaa kuvan, että yksilöiden identiteettiä yritettäisiin pakolla muuttaa samaan muottiin sopivaksi.  Parhaimmillaan monikulttuurinen ympäristö tarjoaa mahdollisuuden kulttuurienväliseen vuorovaikutukseen ja taso-arvoisiin olosuhteisiin, joissa ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja syrjinnän vastustaminen toteutuvat. (Cantell  2000, 11)

Kasvatuksen monikulttuurisuuteen tulisi alkaa jo varhaisessa iässä, sillä vanhempien asenteet ja arvot siirtyvät helposti piilo-oppimisena lapsille ja nuorille. Kasvatuksen ja yhteiskunnan perusarvot ovat keskeisessä osassa. Oman elinpiirinsä lisäksi nykynuoret oppivat kulttuurisia arvoja myös muiden kulttuurien ja nuorisokulttuurien sekä median kautta. (Nivala & Saastamoinen  2010, 302-303)

 

Kulttuurien välinen vuorovaikutus

Perustaltaan kulttuurienvälinen vuorovaikutus ei oikeastaan eroa muusta vuorovaikutuksesta. Tuntemattoman kulttuurin kohtaamisessa suurimman eron verrattuna saman kulttuurin jäsenten välillä käytävään kommunikaatioon tekevät lisääntyvät epävarmuustekijät.  Kulttuurin ja tapojen ollessa tuttuja ei omaan käyttäytymiseen kiinnitetä niin paljon huomiota, vaan se on melko automaattista. Vieraan kulttuurin kanssa toimittaessa ollaan usein tietoisempia omasta toiminnasta. Valitettavasti vieraan kulttuurin kohtaamisesta aiheutuva lisääntynyt epätietoisuus ei useimmiten johda lisätiedon hankkimiseen, vaan helposti tyydytään virheellisiin yleistyksiin. Vuorovaikutusta voi parantaa tunnistamalla omia vuorovaikutusta, käsityksiä ja toimintaa koskevia käsityksiään. Epävarmuus lisää kielteistä ajattelua, joten myös muita koskevat oletukset ja niiden vaikutus vuorovaikutukseen ovat oleellisia. Kulttuurienväliseen vuorovaikutukseen liittyy monia ongelmia ja pelkoja. Vieraan kohtaamiseen liitetään usein oma riittämättömyydentunne, kielteisten seurausten, kuten huijatuksi tulemisen pelko sekä toisten kielteiset arviot ja omaa sosiaalista identiteettiä koskevat kriittiset arviot. (Cantell  2000, 106-107)

Jokainen ihminen syntyy oman kulttuurinsa jäseneksi ja kulttuuri muokkaa yksilöä koko elämän ajan. Se vaikuttaa minä-tunteeseen, identiteettiin, arvoihin, etiikkaan, asenteisiin, tietoihin, toimintamalleihin, maailmankuvaan ja elämäntapoihin. Vuorovaikutussuhteet vahvistavat kulttuuri-identiteettiä ja muokkaavat maailmankuvaa. Suhtautumisemme erilaisuuteen riippuu sekä itsetunnostamme että arvoistamme. Suvaitsevaisuus pohjautuukin osaksi hyvään itsetuntoon. Suvaitsevaisuutta ja ennakkoluulojen vähentämistä voidaan edistää mm. seuraavien tekijöiden avulla.

• todellinen tuttavuus
• yhteiset tavoitteet
• kohdehenkilön/-ryhmän samantasoinen tai ylempi sosiaalinen asema
• ammatilliset kontaktit
• yhteisasuminen

  (Wahlström 1996,78-79, 82-82, 104-105)

 

 

 

"Kansainvälisyys ei ole niinkään matkustamista eri maihin, vaan oman itsensä ylittämistä ja sisäisten haasteiden voittamista"  

(Törmälehto 2010, 85)