Discovering
Our Opportunities in Europe Mözen, Saksa 23.9.2012 – 30.9.2012 (Inka)
Olin juuri aloittanut nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaopinnot Niittylahdessa, kun silloinen ryhmänohjaajani kertoi eräällä tunnilla mahdollisuudesta lähteä viikoksi Saksaan kansainväliselle nuorten leirille. Aluksi innostuin, mutta ajattelin, etten uskaltaisi lähteä. Luokkakaverini kuitenkin kannustivat minua tarttumaan tilaisuuteen ja päätin ilmoittautua. Olin tuolloin 17-vuotias ja tarvitsin alaikäisenä vanhemman luvan osallistumiseen. Samana iltana soitin äidilleni ja totesin: "Tämä tyttö lähtee Saksaan!" Äitini näytti asialle vihreää valoa, mutta suunnitelma oli kaatua siihen, että kirjallinen ilmoittautumislomake vanhemman allekirjoituksella olisi siinä vaiheessa jo täytynyt olla palautettu. Olin tuskin ehtinyt toipua pettymyksestä, kun puhelimeni alkoi soida. Se oli Leea, toinen suomalaisista ohjaajista.Tiukan aikataulun vuoksi sovimme, että vanhemman suullinen lupa puhelimitse riittää. Voisi kuvitella, että olisin ollut onneni kukkuloilla, mutta päinvastoin. Minuun iski valtava paniikki, kun tajusin, että olen tosiaan lähdössä viikoksi vieraaseen maahaan tuikituntemattomien ihmisten kanssa. Tapasimme kuitenkin ryhmän kanssa etukäteen ja tuon viikonlopun jälkeen olin jo rauhallisemmalla mielellä. Varsinainen reissu kuitenkin jännitti vielä huimasti. Ennen kuin ehdin huomatakaan, koitti lähtöpäivä. Matkustuspäivä oli pitkä, mutta mukavalla porukalla se meni oikein leppoisasti. Illalla saavuimme leirikeskukseen, jossa osa muiden maiden nuorista jo odotteli. Alku ujostelun jälkeen aloin juttelemaan saksalaisten nuorten kanssa ja pikkuhiljaa tutustuin muihinkin. Leirillä oli nuoria Suomen ja Saksan lisäksi myös Norjasta ja Puolasta ja Englannista. Erityisen hyvin tuli juttuun Puolan ja Norjan ryhmien kanssa. Pian jännityksestä ei ollut tietoakaan. Mitä enemmän suutani avasin sen paremmin huomasin osaavani puhua englantia. Suomen ryhmämme kuopuksena minusta oli jopa melko imartelevaa, että jouduin tulkkaamaan ohjaajien sanomisia myös muille. Kielitaidon lisäksi sain itsevarmuutta myös siihen, että kyllä minä pärjään ja selviän. Jokaisella maalla oli myös oma vastuupäivänsä ohjelmien suunnittelussa ja ohjaamisessa. Minä ohjasin mm. omaa sovellustamme peili-leikistä sekä saappaanheittokisoja. Englanninkieliset ohjaukseni sujuivat mielestäni hyvin ja jouhevasti ja sain niistä myös paljon positiivista palautetta. Lisäksi opin yleisesti ottaen tuntemaan itseäni paremmin ja tottakai sain pari uutta ystävääkin. Eipä aikaakaan, kun leiriviikko tulikin jo päätökseen ja oli aika lähteä pois. Kyynel jos toinenkin siinä vierähti, kun kaikki halailivat ja hyvästelivät toisiaan ja lähtivät kukin kohti omia kotimaitaan. Leirin aikana jännitys ja paniikki vaihtui innostukseksi ja halusin mahdollisimammen pian uudelle leirille.
Movie
Factory 2013 – Film Camp Sobotin, Tsekki 15.7. – 22.7.2013 (Inka)
Saksan leiristä innostuneena aloin pikkuhiljaa selvittää uusia mahdollisuuksia lähteä mukaan kansainväliseen toimintaan. Bongasin netistä nuorisokeskus Villa Elban ja Platform ohjelman, jonka kautta ilmoittauduin jonkinlaiselle esittävän taiteen leirille Luxenburgiin. Kyseinen leiri oli kuitenkin jo täynnä ja minulle ehdotettiin Tsekissä järjestettävää Film Camp- lyhytelokuvaleiriä tulevana kesänä. Kiinnostuin leiristä ja leirin teema vaikutti mielenkiintoiselta, ilmoittauduin samantien.Tällä kertaa tilanne oli minulle jo tavallaan tuttu, joten paniikin sijasta puhkuin intoa. Tottakai myös jännitti, mutta sekin oli vain positiivista. Edellisestä kerrasta poiketen, etukäteistapaamista ei ollut, vaan tapasimme muiden suomalaisten kanssa vasta lentokentällä. Tulimme kuitenkin alusta alkaen hyvin juttuun. Perillä Tsekissä paloin halusta tutustua uusiin ihmisiin. Tervehdin rohkeasti ohjaajia ja muita leiriläisiä ja tutustuin melko nopeasti nuoriin eri maista. Leiri koostui erilaisista työpajoista, joissa opeteltiin kuvataidetta, elokuvantekoa, tanssia sekä valokuvista koostuvaa stopmotion-animaatiota. Varsinkin elokuvatyöpajoissa käytiin melko monimutkaisia asioita ja vieras kieli teki niistä vielä vaikeampi. Yllätyin itsekin, kuinka hyvin pysin kärryillä ja ymmärsin mitä ohjaaja sanoi. Uskalsin myös keskustella muiden leiriläisten kanssa rohkeammin kuin ensimmäisellä leirillä. Leirin puolivälin paikkeilla huomasin alkaneeni ajatella englanniksi. Tunnollisena ihmisenä minua kuitenki ärsytti kovasti se, ettei kukaan tuntunut pitävän kiinni sovituista aikatauluista ja eikä kukaan kertonut selkeästi, mitä seuraavaksi tapahtuu. Muuten viikko oli mahtava ja itsetuntoa vahvistava kokemus. Lähtöpäivä oli hvyin haikea, sillä sain erään todella läheisen ystävän, enkä tiennyt tapaammeko enää. Vaikka koen oppineeni enemmän ensimmäisellä leirillä, osasin tällä kertaa ottaa matkasta kokemuksena enemmän irti ja nälkä vain kasvoi syödessä. Oli päästävä vielä uudestaan.
Use
Your Hands in Pomerania Glashagen, Saksa 5.8. – 16.8.2014 (Inka)
En ollut saanut kahdesta leiristä tarpeekseni, vaan janosin taas uusia kokemuksia. Aloin pian Tsekin matkan jälkeen etsiä uusia leirejä. Tällä kertaa matkassa oli paljonkin mutkia. Ilmoittauduin monelle eri leirille, mutta leirien ajankohdat vaihtuivat useaan kertaan ja monet leirit peruuntuivat rahoitusongelmien vuoksi. Lopulta olin kuitenkin lähdössä syksyllä Kreikkaan Nature@emotion-nimiselle ympäristöasioita stop-motion-animaation keinoin käsittelevälle leirille. Osallistuin kesällä 2014 myös pohjoimaisen Pohjoinen valo -taidefestivaalin toteuttamiseen, joten kesäni ohjelma oli hyvin tiivis ja leirin ajankohta sopi minulle hyvin. Pettymykseni olikin suuri, kun tämäkään leiri ei saanut rahoitusta. Intoni lähteä oli kuitenkin niin suuri, etten suostunut luopumaan ajatuksesta ja selvitin, että mahtuisin vielä mukaan työleirille Saksaan kunnostamaan nuorisotaloa ja sen piha-aluetta. VAlitettavasti leirin alku meni osittain päällekkäin Pohjoinen valo -festivaalin kanssa. Otin yhteyttä Villa Elbaan ja he lupasivat kysyä Saksasta, onko ok, jos tulen leirille kaksi päivää myöhässä. Ilokseni asia järjestyi ja pääsin matkaan. Aluksi oli vähän hankalaa, kun muut olivat jo olleet yhdessä kaksi päivää ja ehtineet tutustua toisiinsa. Siitä huolimatta pidin mieleni avoimena ja pian sopeuduin mukaan porukkaan ja muut nuoret ottivat minut hyvin vastaan. En tiedä tarkkaan, johtuiko se siitä, että olin jo kokenut leireilijä, mahtavasta porukasta vai mistä, mutta koen, että leiri oli tähänastisista paras kokemus. Sain myös todella hyviä ystäviä ja olenkin miettinyt lähteväni uuden leirin sijaan jossain vaiheessa tapaamaan aiemmilta leireiltä saamiani kavereita.
Social Empowerment for Youth with Fewer Opportunities to Explore Europe, Norja 4.6 - 13.6.2014 (Julia)
Olin nuorten kansainvälisellä leirillä Norjassa kesällä 2014. Alunperin minun ei ollut edes tarkoitus lähteä koko leirille, mutta sitten muutaman mutkan kautta päädyin lähtemään mukaan. Ennen leirin alkua, soittelin Leean kanssa ja juttelimme siinä leiristä ja muista leiriläisistä sekä matkasuunnitelmista. En tuntenut ohjaajia, enkä pahemmin meidän suomesta lähtevää porukkaa ja Norjaan lähtö jännitti aivan älyttömän paljon. Ainut tuttu Suomiporukasta oli Heikki, mutta ei me Heikinkään kanssa oltu paljoa juteltu. Muistan elävästi sen, kun saavuin Joensuun lentokentälle. Aluksi yritin vaan vähän katsella porukkaa ja tutustua ihmisiin. Aika nopeasti siinä lentojen välissä kerkesi jo jutella ja kun päästiin Norjaan, niin jännitys oli jo laantunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti