Kotiin paluun aika

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Eilen kotiin päästyäni mietin että, mihin ihmeeseen aika oikein kului.  Kymmenen päivää nuorten kanssa kului kuin siivillä ja vieläkin on vaikea käsittää sitä, että leiri on todella loppunut ja ihmiset ovat palanneet koteihinsa. 

Viimeisenä iltana siivosimme ja katselimme valokuvia leiriltä. Valokuvia katsellessa tuli itselleni lämmin ja hyvä olo. Lämmin ja hyvä olo siitä, että leiri onnistui hyvin, meillä oli kivaa ja tutustuin mitä mahtavimpiin ihmisiin. Hyvä olo tuli myös siitä, että tiesin onnistuneeni ohjaajana. Valokuvien katselun jälkeen jaoimme todistukset jokaiselle osallistujalle. Jo tässä vaiheessa tirautin muutaman kyyneleen ja haikeus täytti mieleni.

Loppuillasta tanssimme nuorten kanssa, söimme sipsejä ja joimme limua. Kävin itse myös monta hyvää keskustelua muutaman nuoren kanssa tulevaisuudesta. Kun viimein tuli aika lähteä nukkumaan, mietin miten tästä selviän ilman suurempaa tunteiden purkausta. Halasin nuoria ja yritin pidätellä kyyneliä. 

Sänkyyn päästyäni itkin itseni uneen. Olin iloinen ja helpottunut siitä, että leiri on ohi mutta samalla myös surullinen siitä, etten tiedä tulisinko näkemään näitä ihmisiä enää koskaan. Nyt kotona ollessani en vielä käsitä kaikkea, eikä minun tarvitsekkaan. Mutta sen tiedän, ettei tämä ollut viimeinen leirini, ensi keväänä nähdään ;)

- Julia

Epätodellinen olo

Aluksi kymmenen päivää tuntui tosiaan hurjan pitkältä ajalta, mutta leiriviikko kului hujauksessa ja yksi toisensa jälkeen päivät vain katosivat jonnekin. En minäkään oikein vielä tajua, että nyt se kaikki on ohi. Kenelle minä nyt sanon joka aamu "Good morning!" ja kysyn iloisena "How was your night?" Tästä toipuminen ottaa varmasti aikansa.
Todistusten jaossa taistelin kyyneliä vastaan, eikä halauksista olisi tehnyt mieli päästää irti. Tuntui hyvältä, että olin ollut toteuttamassa jotain näin hienoa ja suunnattoman haikealta, että se loppuisi aivan pian. Leiri oli varmasti antanut paljon sekä nuorille että meille; niin onnistumisen elämyksiä kuin oppimisen paikkojakin sekä tietysti mahtavia uusia ystäviä. Sydäntä lämmittää, että jo tänä aikana osa leiriläisistä on pitänyt yhteyttä ja toivottavasti yhteydenpito puolin ja toisin jatkuu tulevaisuudessakin.
Sain pidettyä itseni kutakuinkin kasassa aina viimeisiin hyvästeihin ja halauksiin saakka muutamaa kyyneltä lukuunottamatta. Kotiin päästyäni kaikki sitten lopulta purkautui. Olo oli yhtäaikaa väsynyt, onnellinen ja surullinen. Toisaalta tuntui huojentavalta, että tiivis työrupeama oli tullut päätökseensä, mutta kolikon kääntöpuolena tuo mahtava kokemus on nyt ohi enkä voi varmuudella sanoa tulenko enää koskaan tapaamaan kaikkia niitä ihania ihmisiä, joiden kanssa sain nuo upeat kymmenen päivää viettää.
Näihin viikkoihin on mahtunut niin paljon uusia kokemuksia, että niissä riittää pohdiskeltavaa vielä pitkäksi aikaa. Yksi asia on kuitenki varma. Intoni kansainvälistä toimintaa kohtaan sai taas lisää vettä myllyyn, eikä tämä leiri varmasti jäänyt viimeisekseni. Minusta kuullaan vielä näissä hommissa!

-Inka

Kalan narrausta ja kaverin kehumista

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä oli vuorossa suomalaisten energizer, joka tapahtui ulkona. Kaikilla oli oltava lämpimästi päällä sillä, energizerin jälkeen suunnattiin suoraan jäälle. Vuorossa oli pilkkimistä.

Pilkillä istumiseen oli rauhassa aikaa kolme tuntia lounaaseen asti. Muutama saaliskin saatiin napattua. Vaikka emme itse olleetkaan mukana, kuulemiemme kommenttien mukaan reissu oli ollut varsin kokemisen arvoinen. Sääkin oli suosinut eikä ollut liian kylmä.

Lounaan jälkeen oli vuorossa vielä saksalaisten kulttuuriesittely ja kahvitauon jälkeen oli varattu aikaa maiden omille tapaamisille.

Päivällisen jälkeen siirryttiin Riihikodalle, jossa oli mahdollisuus paistella ja maistella pilkkisaaliita. Kodalta siirryttiin porrastetusti pienissä ryhmissä yleiseen oleskelutilaan. Olimme pimentäneet huoneen ikkunat vilteillä ja asetelleet  pöydille kynttilöitä sekä jokaisen papereita  varustettuna jokaisen leiriläisen kuvalla ja nimennä. Taustalla soi rauhallinen musiikki. Tehtävänä oli pohtia hiljaa itsekseen ja kirjoittaa jokaisesta kanssaleiriläisestä jotain positiivista. Ohjelma oli pidetty ja herätti paljon tunteita sekä keskustelua positiivisen palautteen antamisesta.

Ensin harjoiteltiin kairaamista.

Saalista odotellessa

Itse pyydetyt kalat maistuivat kodalla.

Maalausta maan tavalla

Aamu alkoi saksalaisten energizerilla, minkä jälkeen leiriläiset jakautuivat neljän suuren pöydän ääreen maittain. Pyödiltä kukin ryhmä löysi suuren valkean lakanan ja maalaustarvikkeet. Vuorossa oli maalaustyöpaja.

Aluksi jokainen sai pohtia itsekseen, mitä ominaispiirteitä on omassa kulttuurissa ja mikä tekee itsestä juuri oman kulttuurin jäsenen. Seuraavaksi listattiin pareittain mieleentulleita asioita .Lopulta koko ryhmä yhdessä yhdisti ajatuksensa ja alkoi suunnitella, kuinka ideat voisi maalata kankaalle ja eikun hommiin. Alussa oli hieman käynnistymisvaikeuksia, mutta pikkuhiljaa ideat alkoivat muodostua ja ryhmissä oli jo täysi tohina päällä. Maalailu jatkui lounaaseen asti, mutta tehtävää riitti vielä runsaasti.

Lounaan jälkeen kaikki tulivat jatkamaan maalauksia. Myös lounaan ja kahvitauon välinen aika kului maalusten parissa. Kahvitaukoon mennessä tuotokset olivat valmiita ja jäljet siivottu. Lopputulokset olivat suorastaan upeita ja kaikki aivan ryhmänsä näköisiä.

Kahvitauon jälkeen oli puolalaisten kulttuuriesittelyn aika, minkä  jälkeen rymät pääsivät esittelemään maalauksensa toisilleen.

Päivällisen jälkeen oli aikaa maiden omille tapaamisille ja illalla oli mahdollisuus saunoa ja laulaa karaokea. Oleuskelutilassa oli myös soittmia yhteistä musisointia varten.

Intensiivisen viikon vastapainoksi leiriläisistä oli mukavaa viettää yksi päivä rauhoittuen maalailun parissa.

Maalaukset olivat upeita tuotoksia, joista nuoret olivat ylpeitä

Nokia 3310 oli kova puuhenaihe suomalaisten maalauksessa

Työpajapäivä

Aamulla puolalaiset järjestivät energizerin (aamuherättely pelin), minkä jälkeen leiriläiset jaettiin kolmeen ryhmään päivän työpajoja varten.

Yksi ryhmä meni harjoittelemaan jousiammuntaa, toinen kokeilemaan voimauttavaa valokuvausta ja kolmas seinäkiipeilemään. Seinäkiipeilyn vaihtoehtona oli myös kankaanpainantapaja, jossa nuoret saivat suunnitella ja painaa itse oman kangaskassin. Kaikki työpajat kestivät kaksi tuntia. Kankaanpainantapajaan sai tulla myös, jos omasta työpajasta jäi vapaa-aikaa.

Ryhmät vaihtoivat työpajoja sekä lounaan että kahvitauon jälkeen niin, että kaikki ryhmät pääsivät käymään kaikissa pajoissa. Päivä kului mukavan kiireisesti työpajojen parissa päivälliseen asti.

Päivällisen jälkeen oli vapaa-aikaa ja illalla auditoriossa oli mahdollisuus katsoa elokuvaa. Tekemisentäyteisen päivän jälkeen uni maistuu mainiosti. Huomiseen!

Julian tuotos kangaskassista :) 

Tälläinen sotku syntyi päivän jälkeen kassityöpajassa.

Huikeat maisemat, vai mitä

Matka Kolille ja takaisin

Tänään matkustimme siis Kolille. Siellä Johanneksella oli seikkailukasvatuksen näyttö, jonka hän suoritti lumikenkäilyohjelmalla. Nuoret pääsivät kävelemään lumikengillä, käyden Ukko Kolilla sekä Akka Kolilla. 

Me jäimme Inkan kanssa tekemään nuotiota ja paistamaan nuorille ruokaa. Nuotion sytytys onnistui paremmin kuin odotimme eikä ruuan laitossakaan ollut suurempia ongelmia. Keitimme myös pannukahvia, mikä oli eksoottista :D 

Kolilla käynnin jälkeen suuntasimme Niittylahden opistolle. Esittelimme kouluamme ja kävimme syömässä ruokalassa, hyvää ruokaa oli. Kerroimme nuorille hieman koulumme historiasta sekä koulutustarjonnasta. Esittelimme myös omaa alaamme. 

Loppuillasta nuoret pääsivät Joensuun keskustaan ostoksille ja yhden nuoren kanssa kävimme Whisper-nuorisotalossa pelaamassa biljardia. Ilta kului mukavasti hengaillen ja nuoret näyttivät väsyneiltä mutta tyytyväisiltä päivään :)

Maisemien ihailu Kolin huipulta oli monelle mieleenpainuva kokemus.

Nuotio syttyi heti ja olimme siitä kovin ylpeitä

Kaikki saivat mahansa täyteen

Whisperissä pelailtiin biljardia ja otettiin rennosti

Tiimityötä ja joukkuehenkeä

Tänään energizerin järjestysvuorossa toimivat norjalaiset. Norjalaisten leikkien jälkeen Heikki otti ohjat käsiinsä ja jakoi ryhmän kahteen joukkueeseen, "wolves" ja "eagles".

Kumpikin joukkuen kerääntyi oman pöytänsä ääreen ja heille jaettiin kasvovärejä, kangastusseja sekä palaset lakanakangasta. Joukkueiden tehtävänä oli tehdä sotamaalaukset joukkuetovereilleen sekä oman joukkeen lippu päivän ryhmähaastetta varten.

Hienojen lippujen ja varikkäiden kasvomaalausten valmistuttua oli vuorossa vielä yksi tiimityöskentelyä ja pohdintaa vaativa koitos. Joukkueet jatettiin puoliksi, jotta saatiin aikaan neljä ryhmään, joiden lisäksi kaikkien maiden ohjaajat muodostivat oman ryhmänsä. Kukin ryhmä sai oman "Bobin" (kananmunan), jonka sai koristella mieleisellään tavalla. Lisäksi ryhmille jaettiin tasamäärä pillejä, teippiä ja paperia. Tehtävän oli rakentaa "Bobille" sellainen laskeutumisalusta, että se selviää ehjänä korkeasta pudoutuksesta. Ryhmät tekivät loistavaa työtä, sillä vain yksi "Bob" hajosi.

Lounaan jälkeen oli päivän ryhmähaasteen, strategon, vuoro. Kyseessä oli myös Heikin näyttö. Stratego on lipuryöstön tyyppinen joukkuenpeli, jota pelataan ulkona yleensä metsässä. Pelin voittaa joukkue, joka saa ensimmäisenä ryöstettyä vastustajan lipun ja tuotua sen oman joukkueen tukikohtaan. Samalla on käytettävä strategia- ja päättelytaitoja, kun käydään taistelua numerokorteilla.

Seuraavat kolme tuntia aina päivälliseen saakka kuluivatkin  ankaran taistelun tuiskeissa ja välipalaa sai nappailla pelailun lomassa. Päivällisen jälkeen oli mahdollisuus pitää maiden omia tapaamisia, käydä saunassa, laulaa karaokea ja viettää vapaa-aikaa yhteisissä oleskelutiloissa.

 

Kasvoväreillä joukkueet saivat aikaan hinot ja värikkäät sotamaalaukset

Team Eagles taiteili lippuun kotkan kuvan.

Team Wolwesin lippua koristaa suden jälki.

"Bobin" laskeutumisalustoihin käytettiin aikaa ja mielikuvitusta.

"Bobit" odottamassa koitosta.

Strategossa juostiin niin, että lumi pöllysi.

Aurinkoinen sää oli omiaan ryhmäkuvassa poseeraamiselle.

Eilisen jälkifiilistelyä

Jotain mistä olla ylpeä

Tosiaan, eilen oli niin pitkä päivä, ettei sitten jaksettu kirjoittaa enää. Mutta nyt voisin kirjoittaa omista fiiliksistä/ kertoa eilisestä yleisesti. 

Tosiaan, tämä leiri on meidän opinnäytetyö, mutta eilinen päivä oli meidän näyttömme. Näytön aihe oli ohjaus eri toimintaympäristöissä ja järjestimme leiriläisille Olympialaiset. Olympialaisissa lajeina olivat: Saappaanheitto, paripölkky, esterata sekä suonylitys. Itse ohjasin suonylitystä, joten kirjoitan siitä nyt sitten tarkemmin. 

Suonylityksen ajatus lähti siitä, että olen sitä itse pelannut aika paljon/ ohjannut myös ja siinä korostuu ryhmätyöskentelytaidot erityisesti. Ajattelin, että tämä olisi hyvä ottaa näille ensimmäisille päiville, kun ryhmäytyminen on käynnissä.Rastin ideana oli pelastaa kana, joka oli ajautunut saarelle. Aluksi ryhmän piti käyttää korikiipeilykoreja ylittääkseen joen, jossa oli kova virtaus. Kun he pääsivät ryhmänä saarelle, oli edessä ongelmanratkaisu tehtävä, jossa heidän piti koota palapelineliö. Tämän jälkeen he suuntasivat pelastamaan kanaa, joka oli ajautunut saarelle. Kanan napattuuaan ryhmän piti palata lähtöpaikalle. 

Itseäni englanniksi ohjaaminen jännitti kovasti, sillä vaikka englantia puhunkin, niin ohjausta on tullut tehtyä hyvin vähän kyseisellä kielellä. Ensimmäisen ryhmän kohdalla huomasin puhuvani nopeasti, joten muiden ryhmien kanssa yritin hidastaa tahtia siinä onnistuen. Ryhmät toimivat todella hyvin yhdessä ja heillä oli todella hyvä ryhmähenki. Itse koin olevani kannustava ohjaaja, sekä otin kaikki ohjauksessani huomioon. Voin kai nyt sanoa, olevani itsestäni sekä Inkasta todella ylpeä.

Kuvassa nuoret käyttävät kiipeilykoreja lauttoina selviytyäkseen saarelle elävänä 

Elekieltä apuna käyttäen ohjaus onnistui paremmin kuin odotin :) 

Ongelmanratkaisutehtävässä nuoret tekivät loistavasti yhteistyötä

-Julia

Alku aina hankala, lopussa kiitos seisoo

Kuten Juuli jo kertoikin eilisen ohjelmassa tiimihaasteena oli Olympialaiset. Tässä omia fiiliksiäni näytöstä.

Minun ohjattavanani oli esterata. Paripölkyn, saappaanheiton ja suonylityksen rinnalle kaipasimme neljänneksi lajiksi jotain hieman erilaista, mutta kuitenkin kokonaisuutta täydentävää. Siispä päädyimme useasta pienestä osasta koostuvaan esterataan. Myös edellisillä leireillä, joilla olen ollut, on ollut tehtävänä suorittaa erilaisia esteratoja tiiminä. Ne ovat mielestäni olleet hyvin ryhmäyttäviä. Ohjelma soveltuu toiselle leiripäivälle hyvin, sillä leiriläiset ovat jo ehtineet hieman tutustua toisiinsa ja pääsevät testaamaan ryhmätyöskentelytaitojaan.

Rakensin radan komesta eri vaiheesta. Ensimmäisessä vaiheessa työskenneltiin pareittain. Kunkin parin jalat sidottiin yhteen ja heidän täytyi yhteistoimin mennä läpi kahdesta hulavanteesta sekä pujotella muovikartioiden välissä. Suoritettuaan radan parit tulivat luokseni ja vapautin heidät toisistaan. Seuraava vaihe oli leijulaudan kuljetus. Leijulauta on pieni pyöreä puinen lauta, jonka reunoista lähtee säteittäin pitkiä naruja joka suuntaan. Ryhmäläiset asettuivat tasaisesti laudan ympärille ja ottivat kiinni narujen päistä. Laudalle asetin lumella täytetyn muovikartion ja ryhmän tehtävä oli kuljettaa lauta merkittyä reittiä pitkin ja laskea se maahan niin, ettei kartio missään vaiheessa putoa laudalta. Viimeinen ja vaativin vaihe oli naruista kahden puun väliin viritetty  hämähäkinseitti. Jokaisen ryhmän jäsenen oli päästävä seitin toiselle puolelle käyttäen jokaista verkon reikää ainoastaan kerran (poikkeuksena yhtä reikää sai käyttää kahdesti). Jotta tehtävä ei olisi liian helppo, seitti oli "myrkyllinen", joten naruihin ei saanut koskea.

Kuten otsikko kertoo, ensimmäisen ryhmän osalta ohjaaminen ei sujunut kovinkaan hyvin. Suuri osa mokailusta meni todennäköisesti alkujännityksen piikkiin vaikka en oikeastaan edes tiedostanut jännittäväni. Ensinnäkin alkuperäinen suunnitelma oli sitoa jalkojen sijaan parien kädet yhteen, minkä totesin toimimattomaksi, sillä yhteistyöhön pakottavaa haastetta ei ollut riittävästi. Ohjeita selittäessäni en myöskään hoksannut näyttää esimerkkiä, joten tehtävä jäi epäselväksi. Lisäksi annoin seuraavan parin lähteä suorittamaan rataa heti ensimmäisen parin perässä, jolloin radalle muodostui vain hidas jono. Seuraavissa vaiheissa ei ollut suurempia ongelmia paitsi puhuin turhan nopeasti ja epäselkeästi. Piste oli ryhmän ensimmäinen ja yhteistyön käynnistymisessä oli jo muutenkin haasteita, eikä ohjeistuksen puutteellisuus sekä suunnitteluvirheet ainakaan helpottaneet asiaa.

Toisen ryhmän kohdalla muutin yllämainittuja epäkohtia lennosta ja piste toimi huomattavasti paremmin. Sidoin parien jalat yhteen ja päästin seuraavan parin matkaan vasta edellisen mentyä viimeisenkin vanteen läpi. Ohjeistusta antaessani näytin itse esimerkkiä ja kiinnitin huomiota puhenopeuteen ja selkokielisyyteen.

Toiminta muuttui loppua kohti yhä sujuvammaksi ja viimeisen ryhmän kohdalla ei ongelmia enää juuri ollut. Ensimmäistä ryhmää lukuunottamatta sain ryhmät toimimaan hyvin yhdessä ja auttamaan toisiaan. Olin itse alusta lähtien kannustava ja huomioin kaikki ryhmäläiset tasapuolisesti. Alkuhankaluuksista huolimatta olen tyytyväinen, että kehitin toimintaani tilanteen mukaan.

Turvallisuusseikoista vielä sen verran, että, jos voisin toimia toisin, kieltäisin hämähäkin seitissä kaikki verkon läpi hyppimiset. Eräs poika oli vimeisenä verkon toisella puolella ja päätti hypäten sukeltaa melko korkealla olevasta reiästä. Onneksi mitään ei sattunut, mutta riskit ovat tuollaisessa tilanteessa turhan suuret.
Myös selän päälle astumisen kieltäisin kokonaan ja puuhunkiipeämisen myös tai ainakin painottaisin muuta ryhmää turvaamaan putoamiselta paremmin, sillä myös niihin liittyviä vaaratilanteita oli havaittavissa.

Haluan kiittää Juulia mahtavasta yhteistyöstä. Nyt sietääkin olla ylpeä!

-Inka