Eilisen jälkifiilistelyä

Jotain mistä olla ylpeä

Tosiaan, eilen oli niin pitkä päivä, ettei sitten jaksettu kirjoittaa enää. Mutta nyt voisin kirjoittaa omista fiiliksistä/ kertoa eilisestä yleisesti. 

Tosiaan, tämä leiri on meidän opinnäytetyö, mutta eilinen päivä oli meidän näyttömme. Näytön aihe oli ohjaus eri toimintaympäristöissä ja järjestimme leiriläisille Olympialaiset. Olympialaisissa lajeina olivat: Saappaanheitto, paripölkky, esterata sekä suonylitys. Itse ohjasin suonylitystä, joten kirjoitan siitä nyt sitten tarkemmin. 

Suonylityksen ajatus lähti siitä, että olen sitä itse pelannut aika paljon/ ohjannut myös ja siinä korostuu ryhmätyöskentelytaidot erityisesti. Ajattelin, että tämä olisi hyvä ottaa näille ensimmäisille päiville, kun ryhmäytyminen on käynnissä.Rastin ideana oli pelastaa kana, joka oli ajautunut saarelle. Aluksi ryhmän piti käyttää korikiipeilykoreja ylittääkseen joen, jossa oli kova virtaus. Kun he pääsivät ryhmänä saarelle, oli edessä ongelmanratkaisu tehtävä, jossa heidän piti koota palapelineliö. Tämän jälkeen he suuntasivat pelastamaan kanaa, joka oli ajautunut saarelle. Kanan napattuuaan ryhmän piti palata lähtöpaikalle. 

Itseäni englanniksi ohjaaminen jännitti kovasti, sillä vaikka englantia puhunkin, niin ohjausta on tullut tehtyä hyvin vähän kyseisellä kielellä. Ensimmäisen ryhmän kohdalla huomasin puhuvani nopeasti, joten muiden ryhmien kanssa yritin hidastaa tahtia siinä onnistuen. Ryhmät toimivat todella hyvin yhdessä ja heillä oli todella hyvä ryhmähenki. Itse koin olevani kannustava ohjaaja, sekä otin kaikki ohjauksessani huomioon. Voin kai nyt sanoa, olevani itsestäni sekä Inkasta todella ylpeä.

Kuvassa nuoret käyttävät kiipeilykoreja lauttoina selviytyäkseen saarelle elävänä 

Elekieltä apuna käyttäen ohjaus onnistui paremmin kuin odotin :) 

Ongelmanratkaisutehtävässä nuoret tekivät loistavasti yhteistyötä

-Julia

Alku aina hankala, lopussa kiitos seisoo

Kuten Juuli jo kertoikin eilisen ohjelmassa tiimihaasteena oli Olympialaiset. Tässä omia fiiliksiäni näytöstä.

Minun ohjattavanani oli esterata. Paripölkyn, saappaanheiton ja suonylityksen rinnalle kaipasimme neljänneksi lajiksi jotain hieman erilaista, mutta kuitenkin kokonaisuutta täydentävää. Siispä päädyimme useasta pienestä osasta koostuvaan esterataan. Myös edellisillä leireillä, joilla olen ollut, on ollut tehtävänä suorittaa erilaisia esteratoja tiiminä. Ne ovat mielestäni olleet hyvin ryhmäyttäviä. Ohjelma soveltuu toiselle leiripäivälle hyvin, sillä leiriläiset ovat jo ehtineet hieman tutustua toisiinsa ja pääsevät testaamaan ryhmätyöskentelytaitojaan.

Rakensin radan komesta eri vaiheesta. Ensimmäisessä vaiheessa työskenneltiin pareittain. Kunkin parin jalat sidottiin yhteen ja heidän täytyi yhteistoimin mennä läpi kahdesta hulavanteesta sekä pujotella muovikartioiden välissä. Suoritettuaan radan parit tulivat luokseni ja vapautin heidät toisistaan. Seuraava vaihe oli leijulaudan kuljetus. Leijulauta on pieni pyöreä puinen lauta, jonka reunoista lähtee säteittäin pitkiä naruja joka suuntaan. Ryhmäläiset asettuivat tasaisesti laudan ympärille ja ottivat kiinni narujen päistä. Laudalle asetin lumella täytetyn muovikartion ja ryhmän tehtävä oli kuljettaa lauta merkittyä reittiä pitkin ja laskea se maahan niin, ettei kartio missään vaiheessa putoa laudalta. Viimeinen ja vaativin vaihe oli naruista kahden puun väliin viritetty  hämähäkinseitti. Jokaisen ryhmän jäsenen oli päästävä seitin toiselle puolelle käyttäen jokaista verkon reikää ainoastaan kerran (poikkeuksena yhtä reikää sai käyttää kahdesti). Jotta tehtävä ei olisi liian helppo, seitti oli "myrkyllinen", joten naruihin ei saanut koskea.

Kuten otsikko kertoo, ensimmäisen ryhmän osalta ohjaaminen ei sujunut kovinkaan hyvin. Suuri osa mokailusta meni todennäköisesti alkujännityksen piikkiin vaikka en oikeastaan edes tiedostanut jännittäväni. Ensinnäkin alkuperäinen suunnitelma oli sitoa jalkojen sijaan parien kädet yhteen, minkä totesin toimimattomaksi, sillä yhteistyöhön pakottavaa haastetta ei ollut riittävästi. Ohjeita selittäessäni en myöskään hoksannut näyttää esimerkkiä, joten tehtävä jäi epäselväksi. Lisäksi annoin seuraavan parin lähteä suorittamaan rataa heti ensimmäisen parin perässä, jolloin radalle muodostui vain hidas jono. Seuraavissa vaiheissa ei ollut suurempia ongelmia paitsi puhuin turhan nopeasti ja epäselkeästi. Piste oli ryhmän ensimmäinen ja yhteistyön käynnistymisessä oli jo muutenkin haasteita, eikä ohjeistuksen puutteellisuus sekä suunnitteluvirheet ainakaan helpottaneet asiaa.

Toisen ryhmän kohdalla muutin yllämainittuja epäkohtia lennosta ja piste toimi huomattavasti paremmin. Sidoin parien jalat yhteen ja päästin seuraavan parin matkaan vasta edellisen mentyä viimeisenkin vanteen läpi. Ohjeistusta antaessani näytin itse esimerkkiä ja kiinnitin huomiota puhenopeuteen ja selkokielisyyteen.

Toiminta muuttui loppua kohti yhä sujuvammaksi ja viimeisen ryhmän kohdalla ei ongelmia enää juuri ollut. Ensimmäistä ryhmää lukuunottamatta sain ryhmät toimimaan hyvin yhdessä ja auttamaan toisiaan. Olin itse alusta lähtien kannustava ja huomioin kaikki ryhmäläiset tasapuolisesti. Alkuhankaluuksista huolimatta olen tyytyväinen, että kehitin toimintaani tilanteen mukaan.

Turvallisuusseikoista vielä sen verran, että, jos voisin toimia toisin, kieltäisin hämähäkin seitissä kaikki verkon läpi hyppimiset. Eräs poika oli vimeisenä verkon toisella puolella ja päätti hypäten sukeltaa melko korkealla olevasta reiästä. Onneksi mitään ei sattunut, mutta riskit ovat tuollaisessa tilanteessa turhan suuret.
Myös selän päälle astumisen kieltäisin kokonaan ja puuhunkiipeämisen myös tai ainakin painottaisin muuta ryhmää turvaamaan putoamiselta paremmin, sillä myös niihin liittyviä vaaratilanteita oli havaittavissa.

Haluan kiittää Juulia mahtavasta yhteistyöstä. Nyt sietääkin olla ylpeä!

-Inka